Japani on täynnä tapoja täyttää vatsansa – on ravintoloita, kioskeja, automaatteja, kahviloita ja ruokakauppoja. Kun kirjoitin tätä (perjantaina 26.11. kello 13.xx ) istun junassa kohti Kinosakia. Juna on näin lounasaikaan yhtä suurta ravintolaa. Kaikilla on jonkinlainen boxi edessään- asemalla on paljon erilaisia kojuja ja kauppoja, josta näitä bento-boxeja voi ostaa. Edessäni oleva 4 papparaisen porukka levitti ruokansa 2 minuuttia Osakasta lähdön jälkeen ja 3 minuutin kuluttua onnistuivat kaatamaan yhden oluen lattialle, joka heidän ja junahenkilökunnan toimesta puhdistettiin naurusuin. En huomannut muussa porukassa minkäänlaista yleistä paheksuntaa, kuten Suomessa ehkä tapahtuisi. Porukat ovat selvästi menossa viikonloppulomalle. (Juuri kun sain tämän kirjoituksen loppuun, yksi papoista avasi Shochu-pullon ja tarjoilu alkoi (arvaus että se on paikallista perunapontikkaa- kerran Osakassa maistaneena en suosittele kenellekään - myöhemmin kävi ilmi, että pullossa taisikin olla sakea). Tunnelma on kuin alennuspäivänä Tallinnan lautalla...

Ensimmäinen kokemukseni japanilaisesta ruuasta oli vuonna 1993 tai 1994 kun Eevan luona Kööpenhaminassa vieraillessani (Eeva pystyy varmaan sanomaan paremmin mikä vuosi se oli...) menimme syömään lähellä olevaan japanilaiseen ravintolaan. Muistan että söimme gyoza-kääryleitä (vähän samanlaisia kuin pelmenit). Voi olla että olin syönyt sushia aiemmin, mutta tuossa ravintolassa myös alkupalasushit olivat erityisen herkullisia.Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta pieni ihastuminen kyllä.

Osakan matkalla 2 vuotta sitten eteemme avautui vieläkin laajempi japanilaisten ruokien aito kirjo. Muistan, että emme meinanneet millään löytää ekana iltana Sarin kanssa ravintolaa -olimme noin 100m väärässä suunnassa Namban ravintolakadulta. Menimme tosi nälkäisinä yhteen paikalliseen pikaruokalaan, koska siinä oli kuvallinen ruokalista. Tunnistin ruokalistalta kimchin (mausteista kiinankaalijuttua) ja gyozat ja tilasimme pari muutakin hyvän näköistä annosta. Tarjoilija oli vähän hämmästyneen oloinen ja kysyi meiltä moneen kertaan varmistaen, että nämäkö te tosiaan haluatte. (Siihen käytökseen, että ihmiset yrittävät estää meitä tekemästä virheitä kaikin voimin, en ole tällä matkalla törmännyt lainkaan... miksiköhän??? Eksyksissäkin olen saanut olla moneen kertaan, eikä ketään ole kiinnostanut...).  Syy selvisi tarjoilijan ihmetykseen nähtyämme annokset – olimme tilanneet pikkuruisia oikean ruuan lisukkeita. No, tilasimme niitä tyynesti lisää ja maha tuli täyteen.

Tällä reissulla ehkä erikoisin kokemus tähän mennessä oli Shibuyassa Tokiossa. Olin tosi nälkäinen ja kiertänyt kauan etsimässä, koska en päässyt siihen tokio today turistioppaan suosittelemaan izakayaan. (suom huom izakayat ovat paikallisia ’ruokapubeja’ jossa yleensä voi syödä kaikenlaista japanilaista ruokaa melko edullisesti. Yleensä hienot ravintolat ovat pelkkiä sushipaikkoja tai tempurapaikkoja. ) Lopulta vaan päätin mennä yhteen paikkaan, jossa portaat johtivat alakertaan kuten usein izakayoissa. Jo vastaanotossa alkoi kuhina – 3 ihmistä selvästi väitteli keskenään siitä, kuka ottaa minut vastaan – kukaan ei ollut oikein halukas. Lopulta nuori kimonoon pukeutunut nainen opasti minut pöytään. Sitten tuotiin eteen ruokalista – ei ollut englanninkielistä, mutta kuvia löytyi. Kohta tuli keittiöstä kokki valkoisissa vaatteissaan, jonka tarkoitus oli tulkata - hän osasi muutaman sanan englantia ja selitti minulle muutaman hinnan, vaikka lopullisessa laskussa ne oli kyllä erilaiset. Kuvien ja arvailujen perusteella tilasin tomaattisalaattia, tofua ja yakitori-vartaita. Laskua maksaessa yritin kysyä annanko rahan nyt vai maksanko kassalle ja taas lähdettiin hakemaan kokkia. Sillä välin tuli yksi tarjoilijatyttö, jolle annoin rahan ja hän lähti sitä viemään kassalle. Ensimmäinen tarjoilija tuli paikalle, ilman kokkia, ja ihmetteli kovasti missä on lasku ja miksi minä olin jo menossa ulos. Onneksi se tyttö tuli vaihtorahan kanssa (täällähän ei jätetä tippiä) – muuten olisin varmaan joutunut poliisin puhutteluun.

Onneksi olin vähän tottunut japanilaiseen ruokaan ennen tätä. Kinosakissa ryokanissa hintaan kuului japanilainen illallinen huoneeseen tarjoiltuna sekä japanilainen aamiainen. Illallisessa oli yli 10 lautasta erilaisia ruokia, joista osan jätin suosiolla jopa maistamatta ja osaa tuli maistettua vaan muutaman suullisen verran. Siellä ryokanissa ei haitannut lainkaan kieliongelmat – mulle selitettiin, mitä ruuille pitää tehdä (keittää hotpot) tai mitä kastiketta niiden kanssa pitää syödä. Hyvin tajusin. Mukana oli myös jättirapua, joka oli Kinosakin erikoisuus.

Japanilaisesta aamiaisesta voidaan olla montaa mieltä - outoa syödä riisiä, misokeittoa ja tofua aamulla- ei ihan maistunut.

Kaiken kaikkiaan hauska kokemus, vaikka nyt alkaa jo rehellisyyden nimissä tehdä mieli salaattia ja big maciiä!

ps. Kävin Kinosakista palattuani Kiotossa hampurilaisella - kun en löytänyt MC:tä niin oli pakko mennä Lotteriaan ja syödä Humburger. Todella.