5.1. KohChang

KohChang on Thaimaan toiseksi suurin saari, jonka nimi tarkoittaa joko elefanttisaarta tai numeroa 11... Näin minulle on sanottu – tiedä sitten kumpi on totta vai ovatko molemmat. Tämän pitäisi olla vähän uudempi turistisaari – turistipilaantumaton... Ei ehkä ihan ole, mutta en ole myöskään varma tykkäisinkö itsekään sellaisesta - se tarkoittaisi käytännössä ei palveluita. Ei taida olla minusta tulossa aitoa seikkailijaa ja turistinakin olen tätä nykyä laiskistunut.

Bangkokin bussiasemalla kun odottelin bussin lähtemistä Tratin lauttarantaan, huomasin yhtääkkiä että kyseessä olikin joko ´’valtakunnallinen pakene Suomesta päivä’ tai ’ kaikki Bangkokin suomalaiset lähtekää KohChangiin teemaviikko’ tai ’superale KohChang suomalaisille. Olin jostain syystä hyvin ärtynyt – minä joka en ollut viimeiseen 1,5 kuukauteen nähnyt kuin 2 suomalaista. (Törmäsin yhteen pariskuntaan Brisbanessa hotellini aulassa ja juttelimme siellä varmaan tunnin , koska tuntuivat niin tutuilta.) Minua ärsytti se suomalaisten turistien lauma, joka oli keksinyt saman ainutlaatuisen idean kuin minä... Bussin noin 30 matkustajasta yli 10 oli suomalaista. Pidin suuni kiinni, jotta luulisivat ruotsalaiseksi (niitäkin oli aika monta). Viiden tunnin bussimatka (joka kylläkin kesti 6 tuntia) maksoi 250batia eli noin 7 euroa, joten halvalla tuli Suomiseuran matka.

Täällä Thaimaassa ei turhaa hössötetä sellaisten asioiden kuin liikenneturvallisuuden takia.  KohChangin satamassa oli joukko paikallisia taxeja – avolava kuormureita, joihin oli lisätty katto matkatavaroiden kuljetusta varten ja muutama penkki sisälle. Ei ollut mikään ongelma, jos kaikki eivät mahtuneet, pystyihän aina yksi roikkumaan portaalla pitäen kiinni kaiteista. Ja jos kuormuritaksikuskimme halusi ohittaa jonkun, hän tööttäsi – en tiedä puuttuiko vilkku vai olisiko sen käyttö vaikuttanut nörtiltä...

Viimeksi kirjoitin noista kutsumanimistä. Tykkäsin ehdottomasti enemmän tuosta Asutralian tavasta kuin tästä Thaimaan tavasta – täällä olen valitettavasti aina ’madam’. (Paitsi kun ovat kirjoittaneet minulle etukäteen hotellikortteja – siellä olen Mr....) Eikös se ’Sweetie’ sovikin mulle hurjan paljon paremmin!!!

KohChangin hotellini Aana resort on koko reissun hienoin hotelli – ei kallein- mutta hienoin lomapaikka. Kunnon hotelli aamiainen ja auringonotto beachillä saa minut tuntemaan kuin olisin lomalla. Tänään lomatunnelma pikkasen joutui koetukselle, kun halusin kokeilla Thaihierontaa, jota rannalla on tarjolla 250batin (=7e) hintaan. Olen ottanut semmoisen kerran ennenkin Vietnamissa – en tajua miten olin unohtanut. Se palasi mieleeni kun yritin olla huutamatta , kun kovanäppinen pieni tyttö puristeli sääriäni. Se oli kaikista kivuliainta. Tämä ei onneksi kävellyt päällä niin kuin se viimekertainen teki. En taida mennä huomenna uudestaan, vaikka halvalla saisikin...

Thairuoka ei ole ihan yltänyt sille tasolle kuin mitä odotin. Halpaahan se on, mutta ainakin toistaiseksi syömäni annokset ovat olleet vähän mauttomia. Jaa – eipäs sittenkään – Bangkokissa yksi tavaratalon ruokapaikassa syömäni papaya salaatti räjäytti tajunnan ja oli hyvää...

Jatkan nyt lomaa – minä laiska turisti...

29.12. Ayers rock resort

Tajunnanvirtaa... Istun Ayers Rock Resortin aulassa ja odotan lentokenttäkuljetusta. Se homma täällä pelaa – joka kentällä on shuttle bussit, jotka vievät melko pienestä maksusta sinut matkalaukkuinesi suoraan hotellisi oven eteen. Helpottaa kummasti kun ei tarvii matkalaukun kanssa kulkea julkisissa.

Ainut paikka tähän asti, missä olen ollut eksyksissä, on Sydneyn metro! Hölmöä mutta totta! Siellä on laiturit rakennettu monitasoisen epäloogisesti – laiturille 6 pääsekin kulkemalla laiturin 4 kautta tms hullua. Kerran olin siellä jumissa melkein puoli tuntia säntäillen laiturilta toisille. Joo tiedän, Sydneyn metrossa on vaan noin 6 eri linjaa... ei luulis olevan vaikeeta...

Huomenna on ihan kiva lähteä jo Thaimaahan. Eniten Australiassa alkaa tympästä tämä ruoka – olen syönyt junkkia enemmän kuin normaalisti ja englantilaisperuinen ruokakulttuuri yhdistettynä amerikkalaiseen pannukakku/muffinssikulttuuriin tuottaa valitettavaa tulosta vyötärölläni. Ainoastaan merenelävät ovat olleet täällä positiivinen yllätys. Olen syönyt enemmän kampasimpukoita kuukauden aikana kuin koko elämässäni ennen tätä. Mutta tuskin malta odottaa thairuokaa!

Kuumaan säähän alan vähitellen tottua. Jo Cairnsissa oli pakko ottaa yöksi ilmastointi pois päältä kun tuli kylmä. Sama täällä Ayers Rockilla. Olen majoittunut Outback Pioneer Lodgessa – molemmat nimet heijastuvat tässä paikassa – ollaan tosi outbackissä (=junttilassa) ja vaaditaan pioneer (=uudisraivaaja)henekä, jotta saa käytyt yhteissuihkussa. Tuskin maltan odottaa Sydneyn hotelliani – kaukonäköisenä varasin parhaan hotellin viimeiseksi yöksi, koska aavistelin, että autiomaan jälkeen kaipaisin hitusen ylellisyyttä. Tämä kaunis punainen maaperä on nyt kengissäni, laukuissani ja sukissani... Saa nähdä auttaako kunnon pesu mitään.

Kunnon pesusta tulee mieleen nämä täkäläiset pesukoneet. Ne ovat samanlaisia kuin jenkeissä – päältä täytettäviä rumpuja. Mutta jostain syystä eivät oikein pese vaatteita puhtaaksi ja kuluttavat vaatteita kovasti. (Ei voi olla kyse lämpötilasta – niille jotka eivät tiedä- pesen Suomessakin vain kahdenlaisia koneellisia – tummia ja vaaleita ja molemmat 40asteessa....) Tai sitten se on kuivausrumpu, joka aiheuttaa tuon kulumisen. Monet ennen ihan siistit puserot joutuu heittämään pois, koska ovat nyppyyntyneet tai menneet ihan nuhruisen näköisiksi. En ymmärrä miten täkäläiset pärjäävät.

Uluru, Kata Tjuta ja Kings Canyon – niihin ’kiviin’ olen tutustunut viimeisen kahden päivän aikana. Tämä Australian keskiosa on monilta osin ihan samannäköistä kuin 300 miljoonaa vuotta sitten – yksi maailman ’vanhimmista’ paikoista. Kuumuus täällä on polttavaa ja kuivaa näin kesäll ä- kosteusprosentti on noin 10% luokkaa. Maa on tosiaan ihan punaista rautapitoisuutensa vuoksi- hiekkakivi ja hiekka ovat ikäänkuin ruostuneet aikojen saatossa. Välimatkat ovat täällä pitempiä kuin ajattelin. Näinä kahtena päivänä olen istunut bussissa yli 12 tuntia... Olen oppinut vähän nukkumaan bussissa ja takuuvarma nukuttaja on joku filmi. Heti kun laittavat videon päälle, minä nukahdan. On jäänyt paljon tietoa ja hupia saamatta...

Yksi asia, mitä ehkä jään täältä kaipaamaan. Täällä puhutellaan ihmisiä kaikkialla kutsumalla heitä 'darling', 'sweetie','dear' ja 'honey' nimillä. Kukas minua niin Suomessa puhuttelisi??? Kuvitelkaa Suomessa Stockmanin puunattua kosmetiikkaosaston tyttöä kutsumassa sinua 'kultasekseen' ynseän katseen sijaan. Tai ehkä minä aloitan tavan, heti Suomeen palattuani minun pitää rynnätä Elisan liikkeeseen, ehkäpä puhuttelen myyjää sanomalla:' Muruseni, voisitko kertoa minulle mitä erilaisia puhelinliittymiä teillä olikaan?'...

Mun matkakassini - upouusi Sampsonite - ei taida ihan kestää sitä luvattua takuuvuotta. Se alkaa hajota nyt - toivottavasti kestää vielä Bangkokiin, mutta luulen, että sieltä on ostettava uusi laukku. En uskalla ottaa riskiä enää pitemmälle... Ostan tyynesti kopion, koska ei se voi olla huonompi kuin aitokaan...Kuulette minusta ehkä lisää Thaimaasta tai sitten vasta 2 viikon päästä kotoa! Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

23.12. Cairns          

Australa on todella yrittänyt kaupallistaa turisminsa retkillä. Kaikissa kaupungeissa (missä olen ollut) on lähes joka kadulla joku toimisto, joka myy retkiä. Nämä toimistot ovat jakaantuneet kohderyhmittäin: backpaggers ja muut. Backpaggers retket ovat halvempia ja seikkailullisempia ja muut vähän mukavampia, helpompia ja kalliimpia. Isoissa hotelleissa (kuten täällä Cairnsissä hotellissani) on omat varaustiskit.

Tulin Cairnsiin sunnuntai-iltapäivällä ja samana iltana varasin itselleni jo Cairnsin retket: Reef Magic tour retken Suurelle Valliriutalle ja ’Daintree Dreaming tourin’. Molemmat ovat ns koko päivä retkiä, joihin sisältyi lounas – molempien hinta 200Aud tuntumassa – eli reilusti yli 150euroa. Lisäksi otin valliriuttaretkeen ekakertalaisten sukelluskokeilun – hinta n. 80eur. Retkillä on yleensä paljon henkilökuntaa ja hyvät autot/laivat, joilla kierretään ja ihan kivat lounaat ja usein myös aamukahvit/iltapäiväkahvit. 

Suuri Valliriutta on ainoa luonnonasia, joka näkyy avaruudesta. Se koostuu tuhansista erillisistä riutoista, jotka eivät siis tule merenpinnan yläpuolelle. Riutat näkyvät laivasta selvästi, meri on niiden kohdalta eriväristä. Korallit näkyvät selvästi vain veden alapuolella ollessa. Minä hämmästyin kalamääristä- siellä oli valtavasti kauniita kirkkaanvärisiä ja erikokoisia kaloja.

Varasin itselleni sukelluskokemuksen – minulla ei ollut mitään ennakkopelkoja sen suhteen – ei klaustrofobiaa, ei vesipelkoa eikä kalapelkoa (joo – jotkut pelkää niitä). Pukeutuminen lycrapukuun (äärimmäisen ihana vaatekappale, joka niin korostaa kaikkia parhaita puoliani...), painovyön, sukellusliivin ja maskin paikalleen laittaminen sujui hyvin. Sitten piti alkaa harjoitella hengittämistä suukappaleen kautta (en muuten tiedä näitä termejä suomeksi lainkaan, joten tyynesti vaan kääntelen niitä englannista) ja se tuntui kummalta mutta sujui ihan ok. Lautalla oli tehty sukeltajille valmiiksi kävelyliuskat ja harjoittelualustat, joissa pystyi pitämään pään vielä veden pinnalla. Sitten käveltiin jonossa vaapottaen (uimaräpylät tai evät kuten englanniksi sanovat) harjoittelemaan. Ja siellä se sitten iski – en pystynyt laittamaan koko päätäni pinnan alle tai oikeastaan pitämään sitä siellä niin kauan, että olisin oikeasti hengittänyt suukappaleen kautta. Pää vaan poksahti pinnalle ennen kuin ehdin sille edes puhua ankarasti... Retkillä ei ole kovin paljon aikaa, joten se jäi sitten minun osaltani siihen. (Vähän harmitti se, että muutamat kielitaidottomat korealaistytöt tuntuivat pärjäävän oikein hyvin... raukat – ei mitään itsesuojeluvaistoja...)

Vastineeksi epäonnistuneesta sukellusyrityksestä (koska eivät tietenkään tykkää palauttaa jo tienattuja rahoja) sain mahdollisuuden kokeilla pallopääsukellusta. Siinä päähän laitetaan semmoinen pallo, joka veden alla täyttyy melkein suuhun saakka, mutta pallon yläosaan tulee ilmaa ja siellä hengittäminen onnistuu ok. Veden alla kävelimme ramppia pitkin, poseerasimme valokuvaajalle ja silitimme jättiläiskala Wallya ja katselimme ympärillä parveilevia kaloja. Silloinkin vähän harmitti se, että tuo tapa ’sukeltaa’, oli tosi kahlittu tapa ja olisi ollut kiva oikeasti liikkua vedessä.^^  Valokuvaajan ottamat kuvat ovat cd:llä – joten ne näette myöhemmin. Vaikka paikka oli hieno ja nähtävää oli, vähän tuli rahastuksen maku.

Keskiviikkona olin sen sijaan ’Daintree Dreaming Tourilla’. Sen tarkoitus oli tutustuttaa tämän alueen toiseen maailmanperintöluettelon kohteeseen ’ wet wildlands’ tai sademetsäalue. Ensiksi menimme Daintree jokiristeilylle – pikkumajassa tarjolla pakollista kahvia ja keksejä ennen lähtöä- risteilyä pieniä joenuomia pitkin pitkällä veneelle, sademetsiä ihaillen ja crocseja etsien. (Ei – ei tietenkään niitä kenkiä vaan krokotiilejä...tosin kuulemma todennäköisyys nähdä niitä oli yhtä suuri kuin nähdä jääkarhuja- sääolosuhteet oli sellaiset). Näimme kuitenkin pienen pienen, vaikkakin kuulemma noin kaksivuotiaan krokon. Seuraavana ohjelmassa olisi ollut vesiputous, mutta Australiassa on satanut tänä vuonna enemmän kuin 10 viime vuoden aikana ja paikka oli ihan tulvan valloissa.

Lounaan jälkeen (ihana paratiisihotelli sademetsän keskellä) iltapäivällä oli ohjelman päänumero – ruuan keräilyä ja metsästystä aboriginaalien tapaan. Kengät pois, keihäs käteen ja mangrovemetsikköön.

Siellä kahlasimme mudassa, vedessä ja hiekassa kaksi tuntia oppaamme perässä. Opas löysi mutasimpukoita, isoja taskurapuja ja koteloita. Retken jälkeen ne keitettiin oppaan kotona ja me maistelimme saaliimme terassilla. Hieno retki!

ps. hyvä että peruin sen ekan Australia kirjoituksen varvastossukohdan – en ole täällä Cairnsissa oloaikana 5 päivään käyttänyt muita kenkiä kuin omia varvastossujani!

 

17.12. Brisbane

Minulla joulu olikin jo tällä viikolla! Tämän viikon Hervey Bay ja Frasier Island-retki oli niin hieno, että päätin, että se oli mun joululahjani ja joulujuhlani. (Tämä siltä varalta, ettei oikea joulu sitten olekaan ihan niin kiva...)

Lähdin maanantaina köröttelemään bussilla kohti Hervey Baytä. Bussimatka kesti kyllä kamalat 5 tuntia, mutta siinä oli lounasbreikki välissä ja 2 elokuvaa, joten se meni nopeammin kuin luulin. Pääsin lopulta perille hotelliini Mantraan, sain huoneen ja kun astuin sisään, tuli sellainen olo, että sai lahjan. Huone oli tilava, valoisa ja puhdas ja näköala oli suoraan merelle ja kauniiseen satamaan. Lisäksi kylpyhuoneessa oli oma poreallas ja jos jätti kylpyhuoneen ikkunan auki, saattoi ammeesta katsella sataman veneitä...(Olen melko varma, etten varannut niin hienoa huonetta, mutta hotellissa oli selvästi aika vähän porukkaa, joten jostain syystä antoivat pikku bonuksen.)

Hervey Bay itsessään oli tosi amerikkalaistyyppinen pikkukaupunki (tekisi mieli sanoa junttila, mutten sano). Ne hölmöt mainostavatkin itseään satamana Frasier Islandille (daa-a ??).

Hotellin vieressä marinassa oli monta hyvää ravintolaa, joissa ihanat merelliset ruuat ja kunnon steikit maksoivat vain murto-osan Sydneyn hinnoista. Söin siellä myös aamiaisen – munia, pekonia, hedelmiä ja pannukakkua – kaikki samalla lautasella...

Torstai-iltana kun olin syömässä ravintolassa iltapalaa yhdessä uusien australialaisten ystävieni, kolmen sisaren, kanssa, nousi myrsky. (Maanantai-iltana tullessani samaan ravintolaan, sisaret vaativat, että tulen istumaan heidän kanssaan, ettei tarvitse yksin syödä...) .Jo kun kävelin sen 50m ravintolaan, koko itäinen taivas vilkkui ja salamat välähtelivät siellä, mutta mitään jyrinää ei kuulunut. Kesken ateriaa myrsky siirtyi päällemme, mutta ravintolan henkilökunta kävi vaan laskemassa muoviseinät paikoilleen ja homma jatkui. No myrsky oli niin raju, että minun jalkani kastuivat täysin, koska istuin reunimmaisena, mutta kun lämpöä oli noin 25 astetta, ei se mitään haitannut.

Frasier Island oli hieno elämys – maailman suurin hiekkasaari ja kuuluu maailmanperintöluetteloon. Kun odottelin muuta ryhmää ekan päivän aamuna Kingfisher Bayn hotellin aulassa, näin ilmoitustaululla ison lapun – nopeusrajoitus rannalla 80, muualla 30.

Ajattelin, että se on joku vitsi. Ei ollut – saaren hiekkatiet ovat tosi kapeita, vain maasturilla tai nelivetorekalla (yep – ovat tehneet kuorma-autoista busseja) ajettavia ja niillä ei varmaankaan edes pysty ajamaan 30 kovempaa.

Sen sijaan saaren itärannikko on pelkkää beachiä – 95 km. Siellä kaikki huristelevat rantaa pitkin, ikään kuin se olisi katu, mitä nyt vähän täytyy aaltoja väistellä, jos on nousevesi ja vähän myrskyistä.

Kiersin saarea 2 päivää – eka päivä noin 30 hengen ryhmässä kuorma-autobussilla, mutta etupenkillä ja toinen päivä yksin oppaan kanssa maasturilla. Sain siis ihan privaattikierroksen. Näin 2 päivän aikana sademetsiä, tavallisia eukalyptysmetsiä, puroja, järviä ja luonnon altaita. Kävelin metsässä ja dyyneillä ja kiipesin ’Indians Head’ kalliolle ja uin Shampanja-altaassa.    

Keskiviikkoiltana minulla oli jouluateria. Alkupalaksi australialainen maistelulautanen – krokotiilia, emua ja kengurua joissa oli ’bush food’ kastikkeet (bush tomato kastiketta, bunuya-pähkinä pestoa ja bush-luumu hilloa). (Kiva että tuli maistettua noita erikoisuuksia – enää ei tarvi...). Pääruuaksi söin erinomaisia kampasimpukoita. Ja kumma kyllä – tämä ravintola oli niin hieno, että annokset olivat kaikista muista ravintoloista poiketen aika pienet- mutta sainpahan syyn kerrankin ottaa jälkiruuaksi paikallisen juustolautasen (se sen sijaan oli niin iso, etten jaksanut kaikkea – onko järkee?). Palanpainikkeeksi tietysti australialaisia viinejä. Oli oikein kiva jouluateria!

 

12.12. Brisbane

Kahden päivän päästä tulee kuukausi matkallaoloa täyteen. Elämä on niin erilaista reissussa. Aika menee sekä nopeammin kuin normaalisti mutta myös tuntuu kuin aikaa olisi kulunut paljon enemmän.

Olen ainakin päässyt eroon kännyriippuvaisuudesta. Täällä se tahtoo unohtua koko ajan äänettömälle, koska haluan sen yöllä olevan äänettömällä, ettei kukaan myyjä pääse herättämään mua hyvällä tarjouksella. Enkä enää myöskään kuulostele koko ajan, soiko se. Foursquareakaan en ole kovin montaa kertaa itseäni päivittänyt. Sekä Japanissa että Australiassa ajattelin ensin, että hassua, että ihmiset julkisissa kulkuneuvoissa näprää koko ajan puhelintaan. Suomessa taitaa asia olla samoin, minä vaan kuljen niin harvoin julkisilla... Japanissa suurella osalla ihmisiä oli Sonyn puhelin ja täällä Australiassa näkee paljon sekä Nokialaisia että Iphoneja.

Matkalla ollessa pitää tehdä päätöksiä enemmän kuin normaali elämässä. Rutiinit puuttuvat koko elämästä niin täydellisesti. Pitää päättää päivän ohjelmasta, reiteistä, ruokailuista - suuri osa normaalielämän rutiiniasioista on luotava joka päivä uudestaan. Se yhtäaikaa vie paljon energiaa mutta myös antaa paljon kokemuksia. Yksinkertaiset asiat, kuten mitä ostaa hotellihuoneeseen aamiaista varten, vie aikaa, koska kaupat ja ruuat on erilaisia. Sekä Japanissa että täällä saa kaupasta monenlaisia valmiita kylmiä kahvijuomia, jotka on tosi hyviä. Jugurttivalikoima on Suomessa parempi. Mä olen aina ollut huono päättämään omia henkilökohtaisia asioita. Täälläkin saatan illalla olla eri mieltä, mitä huomenna aion, kuin mitä sitten lopulta päädyn tekemään...

Luulin myös järjestelleeni matkaan liittyviä asioita melko paljon etukäteen, mutta en ehkä sittenkään ihan tarpeeksi. Hotellien valintaan olisi voinut panostaa enemmän. Kun Japanissa aloin varata muutamia hotelleja Australiasta, oli hotellivalikoima jo kovasti supistunut ja parhaat oli menneet. Hotellivaraussivut on nykyään niin joustavia, että suuren osan varauksista voi perua viikkoa ennen tuloa, jos siltä tuntuu. Minä varasin suurimman osan booking.comin kautta ja ainakin toistaiseksi on sujunut hyvin. Missään ei tarvi näyttää edes varauspapereita vaan ovat löytäneet varaukseni hyvin. Valinnat eivät aina ole menneet ihan nappiin, mutta onneakin on ollut matkassa ja turha niitä ei niin hyviä ominaisuuksia on jäädä harmittelemaan. Ne voi sitten paljastaa koko maailmalle booking.comin hotelliarvosteluissa... Tripadvisorin sivuista on ollut myös paljon apua arvioinneissa. Pitäisi jaksaa itse laittaa sinne myös kommentteja.

Aamuihmisen luonne ei häviä matkallakaan. Jos kotona herää luonnostaan aikaisin aamusta, ei eri aikavyöhykkeellä oleminen vaikuta siihen juuri mitenkään. Seitsemältä viimeistään herään. Australiassa on muuten monta aikavyöhykettä. Täällä Brisbanessa kello on tuntia Sydneytä jäljessä (8 tuntia Suomea edellä – nyt jäin miettimään miten voi olla... Australiassa kello oli Japania edellä, miten täällä itärannikolla aika voi mennä taaksepäin...???) Olenko menettänyt ajantajun... apua miten sitä ihminen tulee tyhmäksi! Mutta ihmettelinkin täällä Brisbanessa ekana iltana, että täällä tulee pimeä paljon aikaisemmin kuin Sydneyssä. Alice Springs’sä aikaero on 1,5 tuntia ero Sydneyhin johonkin suuntaan... No – onneksi yleensä lentokoneessa kyllä ilmoittavat mitä kello on...

Olen täällä monta kertaa ajatellut monista ihmisistä, että nuo ovat varmaan suomalaisia. Kun sitten kuulee heidän puhuvan levää paikallista, tulee selväksi, että erehdyin. Isä kertoi , että Pohjanmaalta lähdettiin usein nimenomaan tälle seudulle ’Prispaneen’ onnea etsimään. No – 1,6 miljoonan asukkaan kaupungissa tuskin suomalaisperäisten asukkaiden prosenttimäärä kovin korkeaksi nousee, joten huomioni tuskin johtunee siitä. Mutta aikaisemmin maailmalla jos jotakuta luuli suomalaiseksi, siinä ei yleensä erehtynyt.

Lisäksi suorittaminen on matkalla vähentynyt. Alussa joka hetki piti täyttää toiminnalla - nyt blogin kirjoittaminenkin tuntuu työltä joka vie paljon aikaa. Mutta mielellänihän minä kirjoittelen... ;-))