23.12. Cairns          

Australa on todella yrittänyt kaupallistaa turisminsa retkillä. Kaikissa kaupungeissa (missä olen ollut) on lähes joka kadulla joku toimisto, joka myy retkiä. Nämä toimistot ovat jakaantuneet kohderyhmittäin: backpaggers ja muut. Backpaggers retket ovat halvempia ja seikkailullisempia ja muut vähän mukavampia, helpompia ja kalliimpia. Isoissa hotelleissa (kuten täällä Cairnsissä hotellissani) on omat varaustiskit.

Tulin Cairnsiin sunnuntai-iltapäivällä ja samana iltana varasin itselleni jo Cairnsin retket: Reef Magic tour retken Suurelle Valliriutalle ja ’Daintree Dreaming tourin’. Molemmat ovat ns koko päivä retkiä, joihin sisältyi lounas – molempien hinta 200Aud tuntumassa – eli reilusti yli 150euroa. Lisäksi otin valliriuttaretkeen ekakertalaisten sukelluskokeilun – hinta n. 80eur. Retkillä on yleensä paljon henkilökuntaa ja hyvät autot/laivat, joilla kierretään ja ihan kivat lounaat ja usein myös aamukahvit/iltapäiväkahvit. 

Suuri Valliriutta on ainoa luonnonasia, joka näkyy avaruudesta. Se koostuu tuhansista erillisistä riutoista, jotka eivät siis tule merenpinnan yläpuolelle. Riutat näkyvät laivasta selvästi, meri on niiden kohdalta eriväristä. Korallit näkyvät selvästi vain veden alapuolella ollessa. Minä hämmästyin kalamääristä- siellä oli valtavasti kauniita kirkkaanvärisiä ja erikokoisia kaloja.

Varasin itselleni sukelluskokemuksen – minulla ei ollut mitään ennakkopelkoja sen suhteen – ei klaustrofobiaa, ei vesipelkoa eikä kalapelkoa (joo – jotkut pelkää niitä). Pukeutuminen lycrapukuun (äärimmäisen ihana vaatekappale, joka niin korostaa kaikkia parhaita puoliani...), painovyön, sukellusliivin ja maskin paikalleen laittaminen sujui hyvin. Sitten piti alkaa harjoitella hengittämistä suukappaleen kautta (en muuten tiedä näitä termejä suomeksi lainkaan, joten tyynesti vaan kääntelen niitä englannista) ja se tuntui kummalta mutta sujui ihan ok. Lautalla oli tehty sukeltajille valmiiksi kävelyliuskat ja harjoittelualustat, joissa pystyi pitämään pään vielä veden pinnalla. Sitten käveltiin jonossa vaapottaen (uimaräpylät tai evät kuten englanniksi sanovat) harjoittelemaan. Ja siellä se sitten iski – en pystynyt laittamaan koko päätäni pinnan alle tai oikeastaan pitämään sitä siellä niin kauan, että olisin oikeasti hengittänyt suukappaleen kautta. Pää vaan poksahti pinnalle ennen kuin ehdin sille edes puhua ankarasti... Retkillä ei ole kovin paljon aikaa, joten se jäi sitten minun osaltani siihen. (Vähän harmitti se, että muutamat kielitaidottomat korealaistytöt tuntuivat pärjäävän oikein hyvin... raukat – ei mitään itsesuojeluvaistoja...)

Vastineeksi epäonnistuneesta sukellusyrityksestä (koska eivät tietenkään tykkää palauttaa jo tienattuja rahoja) sain mahdollisuuden kokeilla pallopääsukellusta. Siinä päähän laitetaan semmoinen pallo, joka veden alla täyttyy melkein suuhun saakka, mutta pallon yläosaan tulee ilmaa ja siellä hengittäminen onnistuu ok. Veden alla kävelimme ramppia pitkin, poseerasimme valokuvaajalle ja silitimme jättiläiskala Wallya ja katselimme ympärillä parveilevia kaloja. Silloinkin vähän harmitti se, että tuo tapa ’sukeltaa’, oli tosi kahlittu tapa ja olisi ollut kiva oikeasti liikkua vedessä.^^  Valokuvaajan ottamat kuvat ovat cd:llä – joten ne näette myöhemmin. Vaikka paikka oli hieno ja nähtävää oli, vähän tuli rahastuksen maku.

Keskiviikkona olin sen sijaan ’Daintree Dreaming Tourilla’. Sen tarkoitus oli tutustuttaa tämän alueen toiseen maailmanperintöluettelon kohteeseen ’ wet wildlands’ tai sademetsäalue. Ensiksi menimme Daintree jokiristeilylle – pikkumajassa tarjolla pakollista kahvia ja keksejä ennen lähtöä- risteilyä pieniä joenuomia pitkin pitkällä veneelle, sademetsiä ihaillen ja crocseja etsien. (Ei – ei tietenkään niitä kenkiä vaan krokotiilejä...tosin kuulemma todennäköisyys nähdä niitä oli yhtä suuri kuin nähdä jääkarhuja- sääolosuhteet oli sellaiset). Näimme kuitenkin pienen pienen, vaikkakin kuulemma noin kaksivuotiaan krokon. Seuraavana ohjelmassa olisi ollut vesiputous, mutta Australiassa on satanut tänä vuonna enemmän kuin 10 viime vuoden aikana ja paikka oli ihan tulvan valloissa.

Lounaan jälkeen (ihana paratiisihotelli sademetsän keskellä) iltapäivällä oli ohjelman päänumero – ruuan keräilyä ja metsästystä aboriginaalien tapaan. Kengät pois, keihäs käteen ja mangrovemetsikköön.

Siellä kahlasimme mudassa, vedessä ja hiekassa kaksi tuntia oppaamme perässä. Opas löysi mutasimpukoita, isoja taskurapuja ja koteloita. Retken jälkeen ne keitettiin oppaan kotona ja me maistelimme saaliimme terassilla. Hieno retki!

ps. hyvä että peruin sen ekan Australia kirjoituksen varvastossukohdan – en ole täällä Cairnsissa oloaikana 5 päivään käyttänyt muita kenkiä kuin omia varvastossujani!